Näytetään tekstit, joissa on tunniste bile. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bile. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Mexican party starter pack






Meksikossa bileisiin meno on tavallaan hieman erilaista kuin Suomessa. Jotenkin täällä se on paljon yleisempää ja avoimempaa. Ehkä oon asunut vähän pienemmässä kaupungissa mutta täällä on ihan normaalia jos oot bileissä joka viikonloppu. Vanhemmat antaa nuorten järjestää helpommin bileitä kotonaan. Joskus vanhemmat on kotona, joskus ei. Kyllä siellä yleensä myös alkoholia tarjoillaan, oli vanhemmat kotona tai ei. Sehän on suuri ero Suomeen, että täällä bileitten järjestäjä ostaa yleensä kauhean määrän alkoholia, ei kukaan tuo omia. Ei täällä yleensä ihmetellä, jos et tunne kaikkia sun bileissä olevia. On ihan ok, kutsua kaverin hamsterin sedät mukaan.





Täällä tosin kaikki riippuu ihan missä kaupunginosassa bileet on. Siellä, missä mä yleensä käyn, bileet on aika isoja, tarkotan 200-300 ihmisen juhlia, koska talot on siellä todella isoja ja rikkaita. Muualla bileet on vähän pienempiä.On myös usein bileitä, että vuokrataan esim. joku tila ja sitten ne järjestetän myy semmosia rannekkeita aikasempaan, jotka maksaa noin 5-15€. Kerran lattauduttiin ihan vitsin kauan yksiin bileisiin mistä oltiin maksettu melkein se 15€ ja 10 min oltiin siellä, kun sanottii, että joo bileet on ohi, ulkona on poliiseja. 15€ on pesoissa täällä tosi iso raha, joten ei se kauheen kivaa ollut mutta minkäs teet. Bileet kylläkin jatkui reilun tunnin päästä mutta eipä juuri kukaan sitä tiennyt. Me palattiin sinne tunniksi, mutta ne oli jo ihan kuolleet kun me päästin sinne. 






 AINA bileet on ulkona. Tätä mä en vieläkään ihan ymmärrä. Kerran muistan kun menin hostsiskon kanssa bileisiin, jotka oli sellasella kattoterassilla +5 asteen säässä. Että mä palelin mun ballerinoissa!







Jos mä oon tottunut aina menemään suomessa klo 6-8 aikoihin, täällä kaikki alkaa aikasintaan vasta yhdeksältä. Mitä sitäkään en kyllä ihan ymmärrä, koska täällä kaikkien kotiintuloajat on kahdeltatoista ja bileet on aina ihan kuollut jo puoli yksi.
Vaatetuksesta, täällä laittaudutaan paljon enemmän. Korkkarit ja mekko on ihan normaalia. Tiettyihin baareihin, et pääse sisään jos et näytä tarpeeksi hyvältä ja laitetulta. Koskee myös, että vaikka ikää ei olisi mutta mekko tarpeeksi lyhyt, aika varmasti pääset sisään...Mutta ei, kaikin puolin mulla on ollut hirveen kivaa kylläkin!





Emmi

Ainii, kuunnelkaa biisit! Ilman niitä ei ole meksiko bailuja. Tulee kylläkin mulla jo korvista ulos.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Día de la Independencia de México

Nyyhk, 15. syyskuuta oli, tuli ja meni. Eli meksikon itsenäisyyspäivän kunniaksi vietettiin hieman erilaista maanantaita eilen. Yleensä on tapana, että maanantai ja tiistai olisi molemmat ollut vapaata koulusta mutta ei meidän lukiossa ainakaan tänä vuonna. Mutta eipä se sitä tarkoita, etteikö monet olisi skipannut tätä päivää koulustasta. Mulla oli kuitenkin hauskaa koulussa, siksi mua ei haitannut. Koulussa sai olla vapaampi pukeutuminen, kunhan se oli meksiko aiheista. Meillä oli neljä ekaa oppituntia eli seitsemästä puoli yhteenoista ja sen jälkeen mentiin syömään tacoja tai enchiladoja. Sitten meillä oli vapaata aikaa kahteentoista asti koulun pihalla. Musiikki soi, aurinko paistoi, sombrerot vilkkui ja ihmiset oli iloisia, niin mikäs sen parempi maanantai aamupäivä


twinning with my favourite one




viva México


Toi vuori on aito tuolla takana!

Koulun jälkeen chillailtiin kotona ja laittauduttiin iltaa varten. Koska hostvanhemmat oli mukana järjestämässä fiesta mexicanaa Club Primaveralla, niin me oltiin tietenkin siellä ekana paikalla. Hostsisko oli tietenkin tapansa mukaan myöhässä, niin mä vietin sitten aikaa jonkun tutun lapsien ja niiden kaverien kanssa. Mukamas harjoitellen englantia yhden pojan kanssa, mutta se käänty kyllä mun espanjan harjotteluksi, koska kolmen tunnin aikana puhuttiin vain espanjaa ja mä selvisin siitä wuhuu! Kun vihdoin mun hostsisko tuli syötiin (tacoja ofc) ja loppuilta hengailtiin perhetutun, sen kavereiden ja tequila pullon kanssa. Kaikki juo täällä aina joko olutta tai tequila-greippilimsaa ja koska mä en juo olutta, oon alkanut jo tavallaan tykkäämään tosta tequila-greippilimsasta. (Äiti älä huoli, ei täällä juoda yhtä paljon, kuin Suomesa) Koska mun hostvanhemmat oli tän juhlan järjestäjiä, niin sen tarkoitti sitä, että me lähdetään sieltä viimeisinä. Kello kolme yöllä mun rakas hostsisko oli tainnut ottaa jo muutaman drinkin liikaa ja mä olisin ollut valmis kotiin. Mutta bileet ei ollut vielä ohi, joten päädyttiin keskutelemaan syvällisiä ja nuokuttiin hostsiskon ja perhetutun kanssa puoli viiteen asti siellä. Vasta sitten oli bileet ohi ja oltiin valmiita menemään kotiin. Mutta en valita, oli hauska ilta!

No mitäs muuta mun pitäs tehdä, kun on meikit naamalla valmis lähtemään, mutta odottelen muita taas tunnin



kello 20.30

Tässä ei mun mielestä ollut mitään järkeä ja se on myös kielletty ainakin jossain osissa Meksikoa


kello 22.30

Emmi