essay for YFU of my exchange so far

1.10.2014

Niin ne laskurin sadat päivät vaihtuivat nollaan ja elokuun ensimmäisenä keskiviikkona, aikaisin aamulla oli aika ottaa bussi kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.  Muistan vieläkin tuon päivän yhtenä oudoimmista. Ei tiennyt mitä pitäisi tuntea, samalla suurta innostusta tulevasta vuodesta ja uudesta maasta mutta tietenkin samalla pelkoa onnistumisesta sekä hieman surua rakkaiden hyvästelemisestä. Mutta kun neljä suomalaista oli vihdoin selvinnyt läpi turvatarkastuksesta aamiaispöytään viimeisille ruisleiville sekä keskustelemaan tulevista kaupungeistaan, olivat kaikki muut tunteet väistyneet innostuksen tieltä.

 The days went by and suddenly I noticed that it was the first wednesday of august and it was time to head to the airport. The day was probably the weirdest day of my life so far. I didn't know what I was supposed to feel. I was so excited about the coming year but in the same time I was scared and sad because I had to to say goodbye to my loved ones. Luckily the tears were replaced by joy when we started talking about our new cities with other exchange students during breakfast.

Matka oli tietenkin pitkä ja uuvuttava mutta helpotti tietää, että seuraavan kerran samanlainen 20 tunnin matka tarvitsisi kokea vasta vuoden päästä. Väsyneet vaihtarit lukuisista eri maista johdatettiin parin tunnin ajomatkan päähän Cuautlaan, aloittamaan vaihtovuottaan. Pari päivää Cuautlan hotellissa sisälsi lukuisia jutteluhetkiä, espanjan oppitunteja sekä tietenkin monia eri kansallisuuksia ja kulttuureja. Vaihtarit ovat mitä mahtavimpia ihmisiä! Uskonkin, että vaihtarireissut tulevatkin olemaan yksi hienoimmista kokemuksista tässä vuodessa, koska kukaan muu ei ymmärrä paremmin vaihtaria, kuin toinen vaihtari.  Hiljaisista hetkistä ei ole tietoakaan vaihtareiden keskuudessa

The journey to Mexico was long and exhausting but it was such a relief to know that you don't need to do it again for a loooong time. We were all so tired when we finally landed to Mexico City but still we had to keep traveling to Cuautla where we had an arrical camp. During those few days we talked a lot, learned un poquito spanish and faced multiple new cultures. Exchange students are simply the most open-minded people but also the funniest people. I can't wait to experience Mexico with all of those people. I believe those trips are going to be one of the top things in this year. No one understand an exchange student like another exchange student and there's always something to talk about with them!

Kolmen tapahtumarikkaan päivän jälkeen oli kuitenkin hyvästeltävä toiset vaihtarit ja otettava nokka kohti uusia haasteita. Oli aika tavata isäntäperheemme. Iloinen mutta jännittynyt tunnelma kiersi bussissa kun matkasimme kohti Mexico cityä. Osa oli jo jäänyt matkanvarrelta isäntäperheidensä luo, osalla matka jatkuisi vielä sunnuntaiaamuun asti, osa lentäisi kaupunkeihinsa, kun taas minulla poiketen aiemmasta suunnitelmasta, matka jatkui Mexico cityn lentokentälle, missä minun hostperheeni vastaanotti minut. Pääkaupungissa muutaman päivän lomailun jälkeen otimme vasta lentokoneen kohti pohjoista Monterreyta isäntäperheeni kanssa.

After three awesome day it was sadly time to say goodbye to everybody and go meet our hostfamilies. Everybody were really excited to see them but we were all at least a little bit nervous. Some of us stayed in Cuautla, some kept traveling the following night and I traveled to airport of Mexico City where my hostfamily picked me up. We had a few-day-holiday in the capital of Mexico and after that we headed to the North, to Monterrey.

Totta puhuakseni ensimmäiset kaksi viikkoa olivat minulle todella rankkoja. Liian paljon uusia asioita sulateltavana, se sai minut kaipaamaan kotiin. Myös jatkuva väsymys painoi päälle. Ehdin jo pelästyä, että olin tehnyt väärän päätöksen lähtiessäni vaihto-oppilaaksi.

Being completely honest, the first two weeks were the hardest so far. There were too many new things to handle and I was really homesick. I got scared that I had done totally wrong decision for doing an exchange year.

Onneksi muutaman viikon päästä maailma näytti kuitenkin jo aivan toiselta. Rakastuin meksikolaisiin ihmisiin ja heidän iloiseen luonteeseen. Ihmiset koulussa osoittautuivat aivan mahtaviksi sekä meksikolainen ruokakin alkoi maistua joka päivä paremmalta. Espanjan kieli alkaa sujua paremmin joka päivä vaikka englanti se vahvempi edelleen on. Itsensä ilmaiseminen tuntuu nykyään jopa paremmalta englanniksi kuin suomeksi. Suomi on alkanut kuulostamaan todella hassulta omaan korvaan. Tiedän kuitenkin, että minulla on vielä aikaa oppia espanjan kieli ja se tulee ajan myötä! Meksikolainen kulttuuri aiheuttaa edelleen hieman hämmennystä suomalaisessa tytössä. Ihmisten väliset suhteet perheisiin, kavereihin sekä myös puolituttuihin eroavat niin suomalaisesta näkemyksestä. Meksikolaisten aikataulutus ja suunnitelmien teko sekä niiden pitäminen aiheuttaa välillä myös epätoivoa, mutta tarvitaan vain vähän aikaa totuttautumiseen. Eihän sitä voi tulla toiseen maahan vain vertaillakseen sitä omaan kotimaahansa.

Luckily after few weeks my feelings were changed completely. I fell in love with Mexican people and their happiness. People in my school were amazing and even the food started taste better every day. My Spanish is getting better every day even though I still rather use English whenever it's possible. I have talked so much English that I don't want to speak Finnish anymore, it feels way too weird to talk Finnish nowadays. Luckily I know that I have time to learn the Spanish, little by little.The way Mexicans threat their family, friends or strangers are very different than in Finland. Their timing and plane making makes me feel exhausted sometimes but I just need try to adapt all that. I didn't come here to compare this country to mine.

Pian on kuitenkin kaksi kuukautta jo elelty toiselle puolella maapalloa ja se on sisältänyt paljon surua ja iloa. Asia, jota on hoettu vaihtareille alusta asti, on mielialan vaihtelut. Tämän tulee varmasti jokainen vaihtari huomaamaan, kuten olen minäkin jo moneen otteeseen kokenut. Mistään hinnasta en silti tätä kokemusta vaihtaisi pois! Uskon, että kaikki huonot hetket, jotka olen kokenut tai tulen kokemaan täällä, ovat kuitenkin kaikkien niiden hyvin hetkien arvoisia. Olen ylpeä saadessani sanoa, että olen vaihto-oppilas. Olen ylpeä, jos olen saanut inspiroitua jonkun muun miettimään maailmalle lähtöä. Olen ylpeä, että minulla on iso joukko ihmisiä kotona, jotka ovat ylpeitä minusta sekä iloisia minun puolesta. Vaihtovuosi on kuitenkin asia, jota kukaan kotona tai ulkopuolinen ei koskaan täysin tule ymmärtämään. Ehkä siksi se onkin niin ainutlaatuinen kokemus.

There have been a lot sadness and happiness during these two months. I was told many times how my feelings are going to change every two second and it's has been so true. Still I haven't ever regret for doing this. I believe that all the bad moments are worth of all the good moments, because when I am happy, I am extremely happy. I am so proud to call myself as a exchange student. I am proud If I inspired someone else to consider to go see a world. I am proud to know that I have lot of people back home who are proud of me and happy for me. The exchange year is still something that no one outsider or back at home won't never understand. Maybe that is one of the reason why this is something so unique! 

Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että Meksiko on juuri oikea kohdemaa minulle. Muistan edelleen kuinka joulukuussa kirjoitin stipendiä varten esseitä hieman kiireessä sekä helmikuiset iltapäivät, kun istuin ikkunan edessä ja odotin epätoivoisesti postia YFU:lta. Kaikki se on kuitenkin ollut tämän arvoista, eikä olisi päivää, etten olisi halunnut vaihtaa tätä kokemusta pois.  Se on jotain, mikä on saanut hymyn huulilleni 14.2.2014 lähtien. Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen YFU:lle, Sakari Alhopurolle ja tietenkin isälle, kaiken tämän mahdollisestamisesta! Odotan innolla, mitä kaikkea seuraavat yhdeksän kuukautta tuovat vielä tullessaan, koska nyt olen jo saanut kokea niin paljon. Rakastan Meksikoa ja vaihto-oppilaana olemista, se on varma

There haven't been a day that I would had regret choosing Mexico as my hostcountry. I don't regret all those thousands of things that I had to do for this. This is something that has made me smile every day since 14.2.2014. I will be forever thankful for YFU , Sakari Alhopuro and of course dad for making all this possible. I am looking forward what will happen in next nine months because I have already experienced so many things. I love Mexico and being an exchange student, that's for sure!

♡Emmi

Mexico 2014-2015

Is this what happiness feels like

Pian kolme viikkoa takana Meksikossa. Uusia ja erilaisia asioita sekä tunteita edelleen joka päivä. Kun kolme viikkoa sitten lähdin Suomesta, olin tosi hämilläni miltä pitäisi tuntua. Kauan odotettu lähtö olikin tullut nopeemmin mitä kuvittelin vastaan. Multa kyseltiin koko ajan, joko olen innoissani lähdöstä. Olin luullut, että viimeisellä viikollani Suomessa olisin puhkunut intoa ja ollut innoissani lähdöstä. No kyllä mä olinkin, mutta suurimman osan ajan tunsin, että en ole vielä valmis ja en halunnut jättää kaikkea kivaa taakseni. Vika viikko oli täynnä ohjelmaa, ehkä vähän liikaakin. En kerinnyt juuri istua hetkeäkään kotona.

Ensimmäisenä Meksikoon päästyäni, en ollut kovin innoissani. Olin vihainen, koska mulle ei ollut annettu pakollista täytettävää lappua ja jouduin avaamaan matkalaukkuni tiskillä tutkittavaksi. Halusin vain nukkumaan, olinhan mä valvonut 30 h ennen kuin vihdoin päästiin Cuautlaan, meidän hotellihuoneeseen.

 Mutta älkää huoliko, kyllä mä meidän aloitusleirillä piristyin paljon. Paljon ihania ihmisiä ja paljon asioita puhuttavana. Olisin kyllä kaivannut hieman omaa aikaa siellä. Aamukahdeksasta iltayhdeksään oltiin aina menossa, puhumassa asioista, jotka koin turhauttavana, koska en kuullut meidän luentosalissa mitään. :D Kolmen päivän jälkeen olin jo enemmän kuin valmis tapaamaan isäntäperheeni. Isäntäperheeni toki saapui kolme tuntia myöhässä, koska heille oli ilmeisesti puhuttu väärästä ajasta.

Vietettiin neljä päivää Meksiko cityssä valmistellen mun siskon Norjaan lähtöa ja samalla turisteiltiin. Mun olisi varmaan pitänyt olla elämäni kukkuloilla, koska pääsin tutustumaan yhteen maailman suurimmista kaupungeista. Mutta mitään muuta mä en olisi sinä aikana halunnut enemmän, kuin lähteä samantien kotiin ja syödä suomalaista ruokaa. Kaiken lisäksi olin ihan hullun väsynyt ja nukahtelin 5 min automatkoillakin. Olin tosi pettynyt itseeni miksi en ollut iloinen ja manasin samalla päätöstäni lähteä ylipäätään vaihto-oppilaaksi. Kaiken sen selittelin vain suurella väsymyksellä isäntäperheelleni. Kun vihdoin oli mun hostsiskon aika lähteä Norjaan, kukas yllättäen siellä lentokentällä alkoi poraamaan. Toisen hyvästien katsominen sai mut muistamaan oman viikontakaisen hyvästelyn ja kaikki päätti sitten sinä hetkenä purkautua ulos. Olipahan siinäkin ihmettelemistä, miki mä itken kolme päivää tuntemani tytön lähtöä. Seuraavana päivänä lennettiin vihdoin tänne Monterreyhin kotiin. Asiat oli vähän paremmin mutta ei tehty paljoa mitään, joten mulle jäi tosi paljon aikaa surkutella kotona.

Viimeisenä iltana ennen koulua, vihdoin tehtiin jotain ja mentiin katsomaan kun mun perhe pelasi lentopalloa. Kävin uimassa, seurattiin jalkapallopeliä, grillattiin ja vihdoin tapasin uusia ihmisiä. Hymy alkoi pikkuhiljaan nousemaan mun kasvoilla. Tai jos ei vielä silloin niin ainakin seuraavana päivänä, kun oli mun ensimmäinen koulupäivä. Ihmiset koulussa oli ihan huippuja, opettajat tiukkoja mutta hauskoja ja tunsin itseni niin julkkikseksi mun luokassa. Kaikki halusi tietää kaiken ja tarjota mulle meksikolaisia karkkeja sekä opettaa espanjaksi "pahoja" sanoja. Koulusta lähdin iso hymy kasvoilla, niinkuin edelleenkin joka päivä. 

SIllä viikolla käytiin myös jalkapallopelissä, elokuvissa ja syömässä perheen kanssa ulkona. Lauantaina meidän ravintolareissun jälkeen ajettiin 12 aikaan illalla Monterreyssa sekä San Pedrossa ja tajusin, kuinka onnellinen musta oli yhtäkkiä tullut. Sen tajuttuani istuin autossa hymyillen koko matkan kotiin astin. Mitään erikoista ei ole tapahtunut, normaalia arkea vain mutta silti mä olen niin onnellinen täällä. Hämmentävää edes ajatella, miksi mä olin niin masentunut kaksi viikkoa sitten. En voisi olla iloisempi päätöksestäni lähteä tuiki tuntemattomaan maahan, tuiki tuntemattomien ihmisten luo!

♡ iloinen Emmi

Saludos desde México

Hola!

Täällä ollaan vihdoin! 30 h valvomisen ja matkustamisen jälkeen vihdoin päästiin meidän vaihtareiden aloitusleirin hotellille Cuautlaan. Aloitusleirillä puhuttiin, paljon. Mutta meitä oli ihana porukka eri puolilta maailmaa. Cuautlassa oltiin kolme päivää ja sieltä matka jatkui kohti isäntäperheitä. Mun matka jatkui Mexico cityyn missä mun perhe oli lomailemassa, koska mun hostsisko oli lähdössä muutaman päivän päästä itsekin vaihtoon, Norjaan. Lentokentällä odottelin vapaaehtoisten ja Zacatecasiin menevien kanssa melkein kolme tuntia koska mun perheelle oli kai vahingossa sanottu väärä aika.. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kyllä mä lauantai iltapäivällä pääsin vihdoin hotellille hostperheeni kanssa.

Mexico cityssä me turisteiltiin lauantaista keskiviikkoon. Käytiin museoissa, pyramideilla, jokiristeilyllä ja hoidettiin hostsiskon viimeisiä vaihtoasioita.

Eilen me vihdoin lennettiin tänne Monterreyhin. Hieman erilainen sää odotti täällä. +35 astetta on kuulemma varjossakin. Mutta ei mulla ole siitä kuumudesta tietoakaan mun huoneessa, koska mulla on oikeesti kylmä mun ilmanlämpöpumpun kanssa. Eilen shoppailtiin mulle koulutarvikkeita maanantaina varten, ei torstaita varten niinkuin alunperin oli tarkoitus. Eilen skypettelin myös kotiin, mikä paransi mun pienoista koti-ikävää 

Tänään ollaan tyhjennelty mua varten vaatekaappi ja pääsin vihdoin eroon mun matkalaukusta sekä sen sisältämästä sekamelskasta. Onko siitä jo oikeasti yli viikko kun lähdin Suomesta?

Viimeinen ilta suomessa

korkkarit kattoon, tää ilta on meille

<3

Cuautla

vesi oli niin lämmintä

everything you need to know about Finland

Mexico city ja muutama muu ihminen

Las Pirámides de Teotihuacan

con sombrero, claro que si

hullu rituaali 

♡ Emmi