My year 2/3

My YFU essay 2/3

Life in a big city

Viimeiset seitsemän kuukautta ovat menneet yllättävän nopeasti ja kotiinpaluuseenkaan ei ole enää niin pitkä aika. Vaikka Suomesta lähtö tuntuukin kuin eiliseltä, alkaa näin monen kuukauden jälkeen olemaan jo monia asioita mitä kaipaa kotisuomesta. Aika Meksikossa ei ole ollut helppoa mutta en myöskään sano, etteikö kaikki se olisi ollut sen arvoista. Olen joutunut kohtaamaan monia vaikeita asioita ja tilanteita, mutta ne ovat puolestaan kasvattaneet minua. On aikani Meksikossa ollut hyvin hienoa ja silmiä avaava kokemus. Aina sanovat, että kaiken sen jälkeen osaa arvostaa taas omaa 

kotipaikkaansa, ja se on hyvin totta.

 The past seven months have gone by so fast and it's not so long time anymore when I am heading back to home. Even it feels like yesterday when I left but I have been starting to miss a lot of things in Finland. Being here haven't been easy but I think it have been worth it. I have had to face a lot of tough things and situations but I think they have grown me as a person. This have been awesome and eyes-opening experience. Now I know how to appreciate my home country.

Meksiko ei ole ollut sitä mitä kuvittelin, hyvällä sekä huonolla tavalla. Vihdoin voin kuitenkin sanoa, että olen oppinut uuden kielen ja tavannut aivan ihania ihmisiä. Meksikolaiset ovat erittäin ihania persoonia. Olen saanut uuden perheen, itseasiassa kaksikin sekä elinikäisiä ystäviä Meksikosta sekä monista muista maista. Olen saanut kokea monia uusia ruokakokemuksia, mitä on vaikea jättää taakseen tämän vuoden jälkeen. Olen asunut kaupungissa, joka sijoittuu maailman suurimpien kaupunkien listoilla aika korkealle ja pienen kaupungin tyttönä sekä vihannut ja rakastanut sitä. Olen käynyt elokuvissa ja ulkona syömässä monen kymmenen vuoden edestä koska hintataso on niin eriluokkaa täällä puolella maailmaa.

Mexico wasn't what I imagined, in a good and bad way. But finally I can say that I have learned a new language and met tons of awesome people. Mexicans are so kind and sweet. I have gotten a new family, actually two and friends for life from Mexico and from many other countries. I have tasted many new foods and some of them I'll miss a lot. I have lived one of the biggest cities and as a small town girl, have be hating and loving it. I have been in the movies and in the restaurants more than a lot and that surprises me because with Finland-prices I barely never go. 

Vaihtovuosi opettaa näkemään maailman uudella tavalla. Olen joutunut oppimaan kaiken taas ihan alusta alkaen. On ollut kokemus tiskata astiat, kokata, ruokailla ravintolassa tai se, että tietä ei ole lupaa ylittää kävellen turvallisuussyistä. Sen myötä olenkin kokenut asioita, mitä tuskin tulen kokemaan ihan heti uudestaan mm. kiivennyt 50 metriseltä vuorelta alas sekä hyppinyt vesiputouksilla.  Arki kuitenkin on alkanut jo rullaamaan täälläkin ja enää en ylläty joka päivä uusista asioista niinkuin alkuvuodesta. On kuitenkin vuoteni Meksikossa jotain, mikä tulee pysymään mielessäni loppuikäni. Vaikka myöskin koti-ikävä jo painaa päälle mutta päätin silti pidentää vuottani muutamalla viikolla ja se tarkoittaa 116 päivää aikaa vielä kokea uusia asioita ja nauttia ajastani Meksikossa. Kaikin puolin olen edelleen yhtä kiitollinen tästä upeasta mahdollisuudesta enkä sitä vaihtaisi pois mistään hinnasta. Eikä ole hetkeä, jolloin en suosittelisi vaihtovuoden toteuttamista sitä suunnittelevalle. Meksiko tulee aina olemaan sydämessäni sekä se on toinen kotini. Toivottavasti Meksiko tulee ikävöimään minua yhtä paljon kun minä sitä.

An exchange year teach you to see world differently. I have had to learn everything all over again. What a experience it have been to wash the dishes, cook, eat in a restaurant or all the things I can't do for safety reasons. I have given me an opportunity to do things that I'm not probably doing anytime soon, including rappelling from 50 meters high mountain or jumping from waterfalls. My days have already become kind of daily routine and anymore I don't get excited about things everyday like in the beginning. But the whole year will remain in my mind forever. Even this point a year I have started to miss my Finland a lot but I did decided to stay few more weeks here what I was supposed to. It means that I still have 116 days to experience new things and enjoy my time in Mexico. I am still so thankful for this opportunity they have given to me. I would recommend doing an exchange year for everybody who are thinking about it. Mexico always will have a special place in my heart and it will always be my second home. I hope you will miss at least little bit as much I will miss you.

Emmi Katajisto

2014 - 2015

Just a normal life

Hola, hola, hola, estoy aqui. Kai si voisi päätellä, että on selvästi ollut parempaakin tekemistä kuin istua tietokoneella, mutta kun yritän muistella mitä oon tehnyt viimeisen kuukauden aikana, en edes muista. Sen muistan, että oon ollut iloinen, surullinen, masentunut, ärsyyntynyt, turhautunut, ihastunut, sydänsuruissa, miettinyt kaupunkin ja perheen vaihtoa, pitänyt hauskaa perheen kanssa, yllättynyt, hämmentynyt, nukkunut, valvonut (ollut perheen kanssa ''ulkona' seitsemään asti aamulla), rakastunut mun elämään, vihastunut mun elämään, ikävöinyt mutta samalla tajunnut, että suomessa en ole ikinä ollut samalla tavalla onnellinen. 

Pari viikkoa sitten aloitin kirjoittamaan vähän negatiivisempaa postausta mun täällä olosta, mutta tällä hetkellä mun ei tee mieli jatkaa sen kirjoittamista, koska tällä hetkellä asiat on taas mallillaan. Mutta sanon vain, että kuukausi sitten kävin aika vaikeita hetkiä, mutta se kuuluu elämään. En mä Suomessakaan aina ole onneni kukkuloilla. Koulun jälkeen koulubussissa tulee aina mietiskeltyä mun elämää liikaa ja tajusin yksi päivä, että Suomessa olin aika tyytymätön kaikkeen. En mä läheskään joka päivä ollut iloinen, kuin vain pieniä yksittäisiä hetkiä. Täällä asiat on erilailla. Välillä pelkästään autossa istuminen saa mut iloiseksi ja oon kiitollinen kaikesta mitä mulla on. Tottakai asiaan vaikuttaa melkein joka päiväinen auringonpaiste ja iloiset ihmiset ympärillä. Suomessa ollaan niin vakavia ja välillä emään kyllästyneen näköisiä. On kuitenkin huvittavaa suomalaiselle tytölle että, olen nähnyt jo yksi kolmasosaa mun luokkalaisista itkevän julkisella paikalla, sekä tyttöjen että poikien. Suomessa mä sain tuntea itseni aina pillittäjäksi.Täällä tunteet tuodaan esille ja varsinkin sydänsurut jaetaan kaikille, varsinkin pojat. Tänään viimeksi olen lohduttanut yhtä poikaa.

Okei, no mitä sitten oikeasti olen tehnyt viimeisen kuukauden ajan. Hengaillut mun ihanien tyttökävereiden kanssa ja käynyt elokuvissa katsomassa kauhuleffan, hyihyihyi. Onneksi mulla oli ihana kaveri vieressä, jonka kanssa yhdessä kiljuttiin ja täristiin. Käynyt muutenkin elokuvissa enemmän, mitä Suomessa viiden vuoden aikana. Lippu maksaa täällä noin neljä euroa. Btw elokuviin aina mennään, ei katsota aiemmin mitä leffoja siellä menee ja mihin aikaan, koska kaikki leffat pyörii kahden tunnin välein. Elokuvateatterejakin löytyy yksinomaan tästä mun kaupungista San Nicolaksesta varmaan 100. Monterreyssa toiset 200 lisää.

Vieraillut rajan toisella puolella, Yhdysvalloissa. Amerikan rajahan on vain vajaan kahden tunnin päässä Monterrysta. Me oltiin McAllen nimisessä kaupungissa, mikä ei kyllä eronnut juuri Meksikosta lainkaan, koska syötiin yhtälailla tacoja ja kaikkialla puhuttiin espanjaa. Eipä siellä juuri muuta tekemistä ollut kuin shoppailu. Mutta voi että sieltä löytyi kunnon purkkaa ja ihan ok karkkejakin!

Mi familia loca

Viettänyt monen ihmisen synttäreitä. Huomenna yhdellä mun parhaimmista tyttökavereista synttärit ja keskiviikkona taas yhden parhaimman poikakaverini synttärit. Viimeviikolla oli myös yhden parhaan kaverin synttärit ja pari viikkoa sitä ennen myös. Parin viikon päästä on myös siskon synttärit. Jos Suomessa kaikilla on synttärit tammi-,helmi-, maaliskuussa, täällä kaikilla on synttärit syys-, loka-, marraskuussa. Olin vähän pettynyt tajutessani, että en tule olemaan koulussa mun synttäreiden aikaan, sillä tämä tyttö lomailee noin jouluun 8:sta tammikuun 19:sta. Yli kuukausi lomaa, mutta mitäköhän sitä tekisi, koska kaikki muut on töissä.

Viikonloput on vietetty aika usein perheen kanssa, koska se on maan tapa. Ollaan oltu grilli-illassa tuttava perheen luona.  Tykkään näistä illoista hirveesti, mutta aina keskustelut kääntyy mun "rakkauselämään" ja aina mua ollaan parittamassa ties kenelle. Yksi lauantaina koko Monterrey istui tuijottamassa jalkapallo peliä, kun kaksi paikallista joukuetta pelasi toisiaan vastaan. Tasapeliinhän se sitten loppui, tylsäää. Ollaan tietty käyty myös syömässa ulkona useasti, perheen kanssa. Eilen viimeksi oltiin todella fiinissä paikassa syömässä, mistä pyörin ulos, niinkuin aina ravintolasta lähdettyä. Aika usein myös sunnuntaisin pelataan porukassa semmosta meksikolaista versiota bingosta. En kyllä ymmärrä miksi se on niin hauskaa, että aina kolme sukupolvea pelaa sitä yhtä innolla, mutta pelataan nyt sitten.

Club Primavera on paikka, josta tän perheen löytää aina..

Normaalia elämää täällä eletään. On asioita, jotka olisi varmaan mainitsemisen arvoisia, mutta en mä enää huomaa niitä, koska oon jo niin totunut tähän elämään ja näihin tapoihin. Pikkuhiljaa alan huomata mun elämän olevan enemmän täällä, kuin Suomessa. Eikä mun tarvitse enää tietää jokaista asiaa, joka tapahtuu Suomessa tai mun ei tarvi raportoida mun elämän kulusta mun suomikavereille, koska mä jaan sen tiedon nykyään mun meksiko-kavereiden kanssa. (Don't worry, kyllä mulle silti saa kertoa kaikki juorut) Erityisen kiitollinen olen mun tanskalaisesta vaihtarikaverista, jota en nää kovin usein, mutta puhutaan joka päivä. Jaetaan aina kaikki ärsytys ja hämmenys meksikoa ja kaikkia näitä tapoja kohtaan ja aina toinen ymmärtää täysin mistä toinen puhuu. Vaikka Suomessa ajattelin, että haluan ennemmin paikallisia kavereita kuin vaihtarikavereita, mutta ilman Dinaa olisin varmaan ihan hukassa.

Sometimes we exchange students need a sleep

♡Emmi

Ps. Jos jostain syystä joku uusi YFU Meksiko stipendiaatti, Meksiko-stipendin hakija tai muuten vain Meksikoon haaveileva eksyisi tänne, ottakaa ihmeessä yhteyttä! Mä kerron enemmän kuin mielelläni kaikkeen tähän liittyvästä. Itse yritin vuosi sitten kuumeisesti etsiä tietoa tästä aiheesta tai muita Meksikossa YFU:n kautta olleita, mutta en löytänyt juuri mitään.

essay for YFU of my exchange so far

1.10.2014

Niin ne laskurin sadat päivät vaihtuivat nollaan ja elokuun ensimmäisenä keskiviikkona, aikaisin aamulla oli aika ottaa bussi kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.  Muistan vieläkin tuon päivän yhtenä oudoimmista. Ei tiennyt mitä pitäisi tuntea, samalla suurta innostusta tulevasta vuodesta ja uudesta maasta mutta tietenkin samalla pelkoa onnistumisesta sekä hieman surua rakkaiden hyvästelemisestä. Mutta kun neljä suomalaista oli vihdoin selvinnyt läpi turvatarkastuksesta aamiaispöytään viimeisille ruisleiville sekä keskustelemaan tulevista kaupungeistaan, olivat kaikki muut tunteet väistyneet innostuksen tieltä.

 The days went by and suddenly I noticed that it was the first wednesday of august and it was time to head to the airport. The day was probably the weirdest day of my life so far. I didn't know what I was supposed to feel. I was so excited about the coming year but in the same time I was scared and sad because I had to to say goodbye to my loved ones. Luckily the tears were replaced by joy when we started talking about our new cities with other exchange students during breakfast.

Matka oli tietenkin pitkä ja uuvuttava mutta helpotti tietää, että seuraavan kerran samanlainen 20 tunnin matka tarvitsisi kokea vasta vuoden päästä. Väsyneet vaihtarit lukuisista eri maista johdatettiin parin tunnin ajomatkan päähän Cuautlaan, aloittamaan vaihtovuottaan. Pari päivää Cuautlan hotellissa sisälsi lukuisia jutteluhetkiä, espanjan oppitunteja sekä tietenkin monia eri kansallisuuksia ja kulttuureja. Vaihtarit ovat mitä mahtavimpia ihmisiä! Uskonkin, että vaihtarireissut tulevatkin olemaan yksi hienoimmista kokemuksista tässä vuodessa, koska kukaan muu ei ymmärrä paremmin vaihtaria, kuin toinen vaihtari.  Hiljaisista hetkistä ei ole tietoakaan vaihtareiden keskuudessa

The journey to Mexico was long and exhausting but it was such a relief to know that you don't need to do it again for a loooong time. We were all so tired when we finally landed to Mexico City but still we had to keep traveling to Cuautla where we had an arrical camp. During those few days we talked a lot, learned un poquito spanish and faced multiple new cultures. Exchange students are simply the most open-minded people but also the funniest people. I can't wait to experience Mexico with all of those people. I believe those trips are going to be one of the top things in this year. No one understand an exchange student like another exchange student and there's always something to talk about with them!

Kolmen tapahtumarikkaan päivän jälkeen oli kuitenkin hyvästeltävä toiset vaihtarit ja otettava nokka kohti uusia haasteita. Oli aika tavata isäntäperheemme. Iloinen mutta jännittynyt tunnelma kiersi bussissa kun matkasimme kohti Mexico cityä. Osa oli jo jäänyt matkanvarrelta isäntäperheidensä luo, osalla matka jatkuisi vielä sunnuntaiaamuun asti, osa lentäisi kaupunkeihinsa, kun taas minulla poiketen aiemmasta suunnitelmasta, matka jatkui Mexico cityn lentokentälle, missä minun hostperheeni vastaanotti minut. Pääkaupungissa muutaman päivän lomailun jälkeen otimme vasta lentokoneen kohti pohjoista Monterreyta isäntäperheeni kanssa.

After three awesome day it was sadly time to say goodbye to everybody and go meet our hostfamilies. Everybody were really excited to see them but we were all at least a little bit nervous. Some of us stayed in Cuautla, some kept traveling the following night and I traveled to airport of Mexico City where my hostfamily picked me up. We had a few-day-holiday in the capital of Mexico and after that we headed to the North, to Monterrey.

Totta puhuakseni ensimmäiset kaksi viikkoa olivat minulle todella rankkoja. Liian paljon uusia asioita sulateltavana, se sai minut kaipaamaan kotiin. Myös jatkuva väsymys painoi päälle. Ehdin jo pelästyä, että olin tehnyt väärän päätöksen lähtiessäni vaihto-oppilaaksi.

Being completely honest, the first two weeks were the hardest so far. There were too many new things to handle and I was really homesick. I got scared that I had done totally wrong decision for doing an exchange year.

Onneksi muutaman viikon päästä maailma näytti kuitenkin jo aivan toiselta. Rakastuin meksikolaisiin ihmisiin ja heidän iloiseen luonteeseen. Ihmiset koulussa osoittautuivat aivan mahtaviksi sekä meksikolainen ruokakin alkoi maistua joka päivä paremmalta. Espanjan kieli alkaa sujua paremmin joka päivä vaikka englanti se vahvempi edelleen on. Itsensä ilmaiseminen tuntuu nykyään jopa paremmalta englanniksi kuin suomeksi. Suomi on alkanut kuulostamaan todella hassulta omaan korvaan. Tiedän kuitenkin, että minulla on vielä aikaa oppia espanjan kieli ja se tulee ajan myötä! Meksikolainen kulttuuri aiheuttaa edelleen hieman hämmennystä suomalaisessa tytössä. Ihmisten väliset suhteet perheisiin, kavereihin sekä myös puolituttuihin eroavat niin suomalaisesta näkemyksestä. Meksikolaisten aikataulutus ja suunnitelmien teko sekä niiden pitäminen aiheuttaa välillä myös epätoivoa, mutta tarvitaan vain vähän aikaa totuttautumiseen. Eihän sitä voi tulla toiseen maahan vain vertaillakseen sitä omaan kotimaahansa.

Luckily after few weeks my feelings were changed completely. I fell in love with Mexican people and their happiness. People in my school were amazing and even the food started taste better every day. My Spanish is getting better every day even though I still rather use English whenever it's possible. I have talked so much English that I don't want to speak Finnish anymore, it feels way too weird to talk Finnish nowadays. Luckily I know that I have time to learn the Spanish, little by little.The way Mexicans threat their family, friends or strangers are very different than in Finland. Their timing and plane making makes me feel exhausted sometimes but I just need try to adapt all that. I didn't come here to compare this country to mine.

Pian on kuitenkin kaksi kuukautta jo elelty toiselle puolella maapalloa ja se on sisältänyt paljon surua ja iloa. Asia, jota on hoettu vaihtareille alusta asti, on mielialan vaihtelut. Tämän tulee varmasti jokainen vaihtari huomaamaan, kuten olen minäkin jo moneen otteeseen kokenut. Mistään hinnasta en silti tätä kokemusta vaihtaisi pois! Uskon, että kaikki huonot hetket, jotka olen kokenut tai tulen kokemaan täällä, ovat kuitenkin kaikkien niiden hyvin hetkien arvoisia. Olen ylpeä saadessani sanoa, että olen vaihto-oppilas. Olen ylpeä, jos olen saanut inspiroitua jonkun muun miettimään maailmalle lähtöä. Olen ylpeä, että minulla on iso joukko ihmisiä kotona, jotka ovat ylpeitä minusta sekä iloisia minun puolesta. Vaihtovuosi on kuitenkin asia, jota kukaan kotona tai ulkopuolinen ei koskaan täysin tule ymmärtämään. Ehkä siksi se onkin niin ainutlaatuinen kokemus.

There have been a lot sadness and happiness during these two months. I was told many times how my feelings are going to change every two second and it's has been so true. Still I haven't ever regret for doing this. I believe that all the bad moments are worth of all the good moments, because when I am happy, I am extremely happy. I am so proud to call myself as a exchange student. I am proud If I inspired someone else to consider to go see a world. I am proud to know that I have lot of people back home who are proud of me and happy for me. The exchange year is still something that no one outsider or back at home won't never understand. Maybe that is one of the reason why this is something so unique! 

Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että Meksiko on juuri oikea kohdemaa minulle. Muistan edelleen kuinka joulukuussa kirjoitin stipendiä varten esseitä hieman kiireessä sekä helmikuiset iltapäivät, kun istuin ikkunan edessä ja odotin epätoivoisesti postia YFU:lta. Kaikki se on kuitenkin ollut tämän arvoista, eikä olisi päivää, etten olisi halunnut vaihtaa tätä kokemusta pois.  Se on jotain, mikä on saanut hymyn huulilleni 14.2.2014 lähtien. Tulen olemaan ikuisesti kiitollinen YFU:lle, Sakari Alhopurolle ja tietenkin isälle, kaiken tämän mahdollisestamisesta! Odotan innolla, mitä kaikkea seuraavat yhdeksän kuukautta tuovat vielä tullessaan, koska nyt olen jo saanut kokea niin paljon. Rakastan Meksikoa ja vaihto-oppilaana olemista, se on varma

There haven't been a day that I would had regret choosing Mexico as my hostcountry. I don't regret all those thousands of things that I had to do for this. This is something that has made me smile every day since 14.2.2014. I will be forever thankful for YFU , Sakari Alhopuro and of course dad for making all this possible. I am looking forward what will happen in next nine months because I have already experienced so many things. I love Mexico and being an exchange student, that's for sure!

♡Emmi

Mexico 2014-2015

How it all started

13-vuotias tyttö suunnittelee kielikurssimatkaa Kaliforniaan kahden parhaan kaverin kanssa. Myöhemmin kohde vaihtui Englannin, Jerseyksi, kun todellisuus iski ja selvisi, että rippirahat eivät tulisi riittämään Kalifornian reissuun.
 Noin 14-vuotiaana kielikurssihaaveet jäi ja mä haaveilin vaan vaihtovuodesta. Tilailin STS:n ja EF:n esitteitä kotiin alvariinsa ja yritin näyttää aina äidille, että tätä mä haluan.  Äiti hymyili ja sanoi, että se olisi varmasti tosi hienoa. Pian ymmärsin että mun perheellä ei ikinä olisi varaa kustantaa mulle vaihtarivuotta.

Yks päivä ysiluokalla koulussa oli nainen puhumassa mahdollisuudesta voittaa kesätyöpaikka koulun kautta ja samalla alkoi puhua Rotary toiminnasta ja heidän vaihtovuosi mahdollisuuksistaan. Mä painoin ryefinland nimen tarkasti mieleen ja kotona googlettelin kauan. Mun mieli nousi ihan taivaisiin, kun ymmärsin, että mulla olisi ehkä mahdollisuus sittenkin lähteä vaihto-oppilaaksi, Rotaryn kautta. Ysiluokan keväällä googlettelin jatkuvasti rotarytoimintaa ja kirjottelin vihkot täyteen, miten haastatteluissa tulisi toimia. Mun yksi kaveri lähti sinä kesänä rotaryn kautta ja sitä kautta sain vielä lisää tietoa. Vihdoin lukion alkaessa pyysin opettajalta, joka toimi rotarina, sähköpostiosoitteen, johon voisin lähettää hakemukseni ja metsästin isän kanssa muita sähköpostiosoitteita. Kaikki mun saamat vastaukset sai mut tosi toiveikkaaksi asian suhteen. Kunnes lopulta tuli vastaus, että tänä vuonna Porista voidaan lähettää vain yksi oppilas. Ainoa klubi, joka vaihto-oppilaan tulisi lähettämään lähetti mulle marraskuussa vastauksen, että he eivät ikinä olleet saaneet mun hakemusta perille (vaikka lähetin oikeeseen osoitteeseen) ja he olivat jo valinneet sen yhden lähetettävän oppilaan. Luin saamani sähköpostia koulussa, ja itkin.

Pian ryhdistäydyin ja päätin hakea ensi vuonna uudestaan, sehän mut käskettiin tekemään myös saamassani sähköpostissa.
Lukion ykkösen jälkeen kesällä luin rotary blogeja, foorumeja ja lisää blogeja. Kirjoittelin hakemustani jo heinäkuussa ja taisin lähettää sen jo elokuussa moneen klubiin. Taas sain toiveikkaita vastauksia ja minulla sanottiin olevan hyvät mahdollisuudet, kun hain jo toista kertaa. Lokakuussa kävin haastattelussa ja olin melkein 98% varma, että olen niiden viiden nuoren joukossa, jotka lähetetään. Olin varma, koska olin saanut sellaisen vaikutelman saamistani sähköpostiviesteistä. Muutaman viikon päästä sain kieltävän vastauksen ja olin hieman hämmentynyt ja todella harmissani. Kaikki masensi silloin. Kuitenkin samana iltana tosin taisin jo kirjoittaa YFU:lle hyvin sekavan viestin, koskien 3kk Australian lyhytohjelmaa. Ajattelin, että siihen meillä olisi ollut ehkä varaa. Myöhemmin tosin ymmärsin, että sekin oli liian kallis.

14.11.2013 YFU julkaisi netissä tiedon tarjottavasta Meksiko-stipendistä. Tuntui, kuin se olisi tullut pyynnöstä. Meksikostahan mä juuri haaveilin! Kirjoitin esseitä ja tekstejä, pyysin suosituksia stipendiä varten. En kertonut stipendistä, kuin isälle, äidille ja mun vaihtarisiskolle silloin. Viimeksi olin hehkuttanut mun mahdollisuuksia niin paljon. Koin, että nyt oli parempi olla vain hiljaa. Tammikuussa vihdoin sain haastattelukutsun Tampereelle. Mun paraskaveri oli mun mukana Tampereella, ja muistan kun se ei edes tiennyt tarkalleen mihin haastatteluun olin menossa :D

Haastattelusta tulin aika hämmentyneenä ulos, kun olin saanut kuulla, että hakijoita oli vain neljä ja kolme tulisi saamaan stipendin. Luulin, että hakijoita olisi lähelle sata. 
Valinnan päätös piti tulla kotiin kirjeenä. Istuin mun huoneen ikkunan edessä melkein joka päivä klo 15 odottamassa postia, kahden viikon ajan. Eikä se kirje ikinä näyttänyt tulevan. Viimein 14.2.2014 mun vanhojentanssipäivänä olin syömässä kaikkien tanssijoiden kanssa ja isä laitto mulle viestinä että YFUlta tuli mulle paksu kirje. Että mä jännitin koko ruokailun ajan ja hoin ittelleni, että ei ne mulle laittais paksua kirjettä, jos mua ei oltas valittu. 

Viimein pääsin kotiin ja istuin mun huoneen lattialle yksin avaamaan sitä kirjekuorta. Sieltähän sitte paljastu se uutinen, mistä olin haaveillut niiiiin kauan. Sinä päivänä haleja ja onnitteluja satoi, enkä olisi voinut olla onnellisempi mun vanhojentanssipäivänä :) Edelleen tyhmä hymy koristaa mun naamaa, kun ajattelen sitä päivää ja hetkeä kun luin kirjettä.

♡ Emmi

Tieni vie Meksikoon

Hola!

Täällä kirjoittelee Emmi, 18-vuotias tyttö Länsi-Suomesta. Elokuun ekalla viikolla suuntaan Pohjois-Meksikoon viettämään vaihto-oppilasvuottani.  Tie tähän pisteeseen ei ollut helppo, tuskin silti kenelläkään tulevalla vaihto-oppilaalla. Muutamien rotary hylkäämisien jälkeen kuitenkin voin todeta iloisena olevani YFU:n yksi Meksiko-stipendiaateista! Viisumi on haettu muutama viikkoa sitten, lähtövalmennuksessa oltu ja isäntäperhe tiedot vastaanotettu eilen! Seuraavat kaksi kuukautta työtä ja sitten lähtö on jo lähellä. :)

♡ Emmi